torstai 31. toukokuuta 2018

Toukokuu 2018 tilannekatsaus

Niin se vierähti viideskin kuukausi tästä vuodesta ja puoliväli alkaa häämöttää. Kesälomaan vain on vielä valitettavan pitkä matka. Koko vuoden tavoite oli saada varallisuus yli 10000 euron ja tällä hetkellä mennään niukasti yli 7000 eurossa, joten hyvältä näyttää.

Näin keväällä/kesällä omakotitalo näyttää parhaat ja pahimmat puolensa. Oma piha ja tontti on aina mukava, mutta kun katsoo tuota kesän tehtävälistaa alkaa hirvittään. Rahaa ja aikaa työnnetään joka väliin, kun korjataan ja ehostetaan, vain että pääsee tekemään ensi keväänä taas samoja juttuja uudestaan. Toinen hyvä sijoituskohde myös näytti toukokuussa kuinka mukavaa omistaminen on. Puhun nimittäin autosta, jonka pakoputken jouduin laitattamaan kokonaan uusiksi. 450 euroa kiitos ja kassan kautta ulos.

Pakollisen tilannekatsaus-avautumisen jälkeen mennään itse asiaan. Viime kuun päätteeksi osakesalkku oli saavuttanut +- nolla tilanteen ja käväisi toukokuun aikana yli 100 euroa plussalla. Onneksi paluu arkeen koitti ja taas ollaan tukevasti miinuksella. Ei uutta sillä rintamalla.

Ostot:
Citycon 70kpl 1,86e/kpl
Altia 20kpl 8,67e/kpl
Nokia 10kpl 5,14e/kpl

Altiaan olen halunnut sijoittaa jo listautumisesta lähtien suurena kossun ystävänä  siis kohtuullisten osinkojen toivossa, mutta päätynyt seurailemaan kurssia. Nyt kun kurssi painui takaisin alle yhdeksän euron tunsin hetkeni tulleen. Yllämainittu autohuolto vain söi sijoitukseen tarkoitettua rahaa muutamalla sadalla eurolla.
Citycon ja nokia minimaalisia täydennyksiä.

Uutta rahaa siis osakkeisiin n. 300euroa.
Nordnettiin 100e rahastoihin ja 50e IS3N-etfään
Käteiskassaan ja säästötilille yhteensä 300euroa.


Mitä muuta kevät on tuonut tullessaan? Ainakin aivan hirveän auto-kiiman. Viimeiset kaksi viikkoa olen tapellut itseni kanssa kuinka ei ole mitään järkeä käyttää rahaa auton vaihtamiseen, mutta tiedätte kuinka homma toimii kun järki sanoo vastaan ja tunne vain kuljettaa eteenpäin. Vielä ei onneksi uutta autoa ole pihaan ilmestynyt.

Pienimuotoista yrittäjyyttäkin olen saanut vietyä ajatustasolla eteenpäin, mutta mitään konkreettista en ole saanut vielä aikaiseksi. Muutamia "hyviä" keikkoja voisi olla jopa tiedossa, jotka vaan söisivät muutenkin rajallista vapaa-aikaani. Katsotaan kehkeytyykö tästä mitään.

Hyvää alkanutta kesää kaikille!

Salkku- ja varallisuussivut päivitetty 31.05.18

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti